Sisäilman laadun valvonta eläinsuojissa

Raikas ilma on eläimille aivan yhtä tärkeää kuin ihmisillekin, joten eläinsuojien riittävä ilmanvaihto on tärkeää eläinten hyvinvoinnille. Hyvä ilmanlaatu määritetään yleensä lämpötilan, suhteellisen kosteuden ja hiilidioksidin tasoina.

Ilmeisin syy hiilidioksidin mittaukselle eläinsuojissa on turvallisuus. Rikkinäiset ilmanvaihtojärjestelmät tai sähkökatkokset voivat johtaa jopa eläinten kuolemiin, mutta varhaiset varoitukset antavat eläintilalliselle aikaa ryhtyä toimiin. Eläinten hyvinvointi varmistetaan myös erilaisilla säännöillä ja laeilla. Lisäksi nykypäivän kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia ostamansa ja syömänsä ruoan alkuperästä. Esimerkiksi siipikarjatuotteissa monet asiakkaat valitsevat mieluiten toimittajan, joka pystyy osoittamaan, että eläimiä kohdellaan hyvin. Tässä ei kuitenkaan ole kyse pelkästä positiivisen imagon luomisesta: eläimet, joiden hyvinvointia on valvottu ja ylläpidetty asianmukaisesti, ovat terveitä, jolloin myös lopputuotteen laatu on yleensä parempi. 

Myös ympäristö on tärkeä näkökulma hiilidioksidimittauksissa. Hiilidioksidin mittaamiseen perustuva ilmanvaihdon hallinta eläinsuojissa mahdollistaa lämmityksen ja ilmanvaihdon optimoinnin, mikä tuottaa energiasäästöjä. Jos esimerkiksi karja päästetään ulos lämpimänä, aurinkoisena kevätpäivänä, automaattinen hiilidioksidinmittausjärjestelmä havaitsee navetan olevan tyhjä ja sammuttaa ilmanvaihtojärjestelmän, kun taas puhtaasti aikaan perustuva järjestelmä jatkaisi toimintaansa tavalliseen tapaan.

Operatiivisten kustannusten optimointi ja energian säästäminen on tärkeää, mutta ne eivät ole ainoita syitä tehokkaan valvontajärjestelmän käyttöönotolle, sillä tulevaisuudessa hiilidioksidipäästöjen roolin merkitys kasvaa alalla kuin alalla.

Vaisalan kannettavat ja kiinteästi asennettavat mittalaitteet hiilidioksidin, suhteellisen kosteuden ja lämpötilan valvontaan eläinsuojissa on suunniteltu kestämään tällaisissa ympäristöissä esiintyviä kosteita, pölyisiä ja jopa syövyttäviä olosuhteita.

Lue, miten kalkkunafarmi puhdistaa ilmaa.

Tai katso tämä webinaaritallenne hiilidioksidin luotettavasta mittaamisesta haastavissa olosuhteissa ja saa vinkkejä onnistuneisiin mittauksiin.

 

Hyvä ympäristövalvonta eläinsuojissa tarjoaa eläimille mukavuutta ja hyvinvointia pitämällä ilmaston tasaisena. Lämpötila, suhteellinen kosteus ja hiilidioksidi (CO2) ovat kaikki parametreja, joiden perusteella voidaan arvioida mukavuutta ja ilmanvaihdon riittävyyttä.

Vaisala tarjoaa sekä kannettavia että kiinteitä mittalaitteita CO2:n, suhteellisen kosteuden ja lämpötilaolosuhteiden valvomiseen eläinsuojissa. Laitteet on suunniteltu sietämään kosteita ja usein pölyisiä olosuhteita.

Aiheeseen liittyviä tuotteita

PC-ohjelmisto Vaisala Insight

Insight-PC-ohjelmisto

Indigo-yhteensopivien mittakärkien helppoa käyttöä varten
Ilmainen Vaisala Insight -PC-ohjelmisto antaa nopean pääsyn Indigo-mittalaitteiden...
Art museum

Jade Smart Cloud

Pilvipalvelut ovat moderni tapa käyttää ja tallentaa tietoja – myös mittaustietoja. Pilvessä olevat monipuoliset mittaustiedot ovat aina...
Vaisala Radiation Shield Series DTR500

Säteilysuojasarja DTR500

merenkulun havaintolähettimiin ja luotaimiin
Luonnollisesti tuuletetut DTR500-säteilysuojat suojaavat auringon säteilyltä sekä sateelta ja ne...

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Indigo 200 ‑lähetin ja HMP9-mittapää teollisuusympäristössä
Blogi | 03. Huhti 2020

Kosteusanturien merkitys

Kosteusanturit ovat olosuhdevalvontasovellusten yleisimmin käytettäviä mittalaitteita. Miksi? Koska kosteusmittaus on yksi tärkeimmistä...
Lue lisää