Kestävä ja kannattava liiketoiminta on avain ilmastonmuutoksen ratkaisemiseen
Ratkaisujen löytäminen ilmastonmuutokseen sekä vastaaminen muihin globaaleihin megatrendeihin ovat edellytyksiä yrityksille, jotka haluavat menestyä tulevaisuudessa. Kysyntä elpyi ja keskustelu ilmastonmuutoksesta lisääntyi vuonna 2021 pandemian keskelläkin.
COVID-19-pandemia leimasi myös vuotta 2021. Työntekijöiden terveys ja turvallisuus olivat kuluneenakin vuonna meille Vaisalassa ensisijaisen tärkeitä, ja monet henkilöstöstä jatkoivat etätöissä turvatakseen niiden työntekijöiden olot, jotka eivät tehtäviensä puolesta voineet työskennellä kotoa käsin. Omien toimiemme lisäksi olemme ylpeitä siitä, että instrumenttiemme avulla voimme osallistua pandemian lievittämiseen. Autamme asiakkaitamme varmistamaan ihanteelliset olosuhteet rokotteiden kehitykseen, valmistukseen ja kuljetukseen sekä siten turvaamaan ihmisiä ja yhteiskuntia ympäri maailman.
Pandemiasta huolimatta talous alkoi elpyä vuoden aikana, mikä näkyi asiakkaiden halukkuutena investoida mittausteknologiaan. Erinomainen tulos ja liikevaihto osoittavat, että onnistuimme epävarmassakin maailmantilanteessa vahvistamaan asemaamme globaaleilla markkinoilla. Maailmanlaajuinen komponenttipula loi haasteita kaikille yrityksille, mutta aktiivisella toimitusketjun hallinnalla ja erinomaisella operatiivisella toiminnalla Vaisala säilytti toimituskykynsä ja sen ansiosta jopa kasvatti markkinaosuuttaan vuoden aikana. Palvelimme asiakkaitamme mallikkaasti. Tästä haluamme vilpittömästi kiittää koko henkilöstöämme globaalisti ja erityisesti työntekijöitämme tuotannossa.
Sijoittajille tarjoamme vastuullisia tuottoja ja skaalautuvaa, pitkäjänteistä kasvua. Nostimme vuoden aikana kasvutavoitteitamme, ja päivitetyllä strategiallamme haemme kannattavaa kasvua ratkaisemalla asiakkaidemme liiketoiminnan kannalta olennaisia haasteita ja tähtäämme johtavaan asemaan valituilla markkinoilla. Menestyksemme ajureita ovat ennen kaikkea sitoutuneet ja ammattitaitoiset työntekijämme kuten myös tuote- ja teknologiajohtajuus, syvällinen asiakasymmärrys ja sovellusosaaminen sekä laajalle valikoimalle ja pienille volyymeille pohjautuvan liiketoimintamme skaalautuvuus.
Vaisalan liiketoiminta on useiden megatrendien, kuten ilmastonmuutoksen, uusiutuvan energian, resurssitehokuuden ja terveyden, ytimessä. Asiakkaiden halukkuus panostaa Vaisalan ratkaisuihin kumpuaa tuote- ja ratkaisujohtajuudestamme: autamme heitä tekemään liiketoimintansa kannalta tärkeitä päätöksiä luotettavasti ja saavuttamaan omat tuotto- ja vastuullisuustavoitteensa.
Yritysten vastuullisuus ei ole enää vain hiilineutraaliutta
Vastuullisuus on Vaisalan liiketoiminnan ytimessä. Jatkoimme YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden integroimista liiketoimintaamme, ja olemme sitoutuneet YK:n Global Compact -aloitteeseen ja sen 10 periaatteeseen liittyen ihmisoikeuksiin, työntekijöiden oikeuksiin,ympäristöön ja korruption vastaiseen taisteluun. Pyrimme varmistamaan ihmisoikeuksien toteutumisen verkostossamme, mikä on välttämättömyys vastuulliselle liiketoiminnalle globaalissa maailmassa.
Ilolla voimmekin kertoa vastuullisuustyömme saaneen upeita tunnustuksia vuoden aikana. Vaisala oli 5. sijalla Sustainalyticsin ESG-vertailussa, joka kattoi yli 10 000 pörssiyritystä globaalisti. Suomessa yksityissijoittajat puolestaan äänestivät Vaisalan vastuullisimmaksi suomalaiseksi pörssiyritykseksi. Lisäksi Vaisala oli kärkisijoilla Financial Timesin listauksessa 300 eurooppalaisesta ilmastojohtajasta – yrityksistä, jotka ovat vähentäneet päästöjään eniten vuosina 2014–2019.
Ilmastonmuutos nousi keskusteluun IPCC:n kuudennen raportin myötä, joka korosti tilanteen kiireellisyyttä. Enää ei riitä, että yritys huolehtii oman ympäristöjalanjälkensä pienentämisestä ja ESG-riskien hallinnasta. Tänä päivänä jokaisen yrityksen, joka haluaa toimintansa kantavan tulevaisuuteen, on tarkasteltava liiketoimintansa suhdetta maailman haasteisiin ja uudistuttava niiden mukana. Liiketoiminnan tulisi itsessään olla sellaista, että sen myötä planeetastamme rakentuu kestävä paikka asua koko ihmiskunnalle.
Vaisala pyrkii minimoimaan omaa hiilijalanjälkeään esimerkiksi jatkamalla 100 % uusiutuvan sähkön käyttöä ja huomioimalla energiatehokkuuden kaikissa toimitiloissaan. Ennen kaikkea Vaisala kuitenkin vaikuttaa ilmastonmuutokseen liiketoiminnallaan lisäämällä ymmärrystä sekä hillintä- ja sopeutumiskeinoja. Yhtäältä säänmittausteknologiamme tarjoaa asiantuntijoille keinoja ymmärtää ilmiötä. Toisaalta hillitsemme ilmastonmuutosta auttamalla asiakkaita vähentämään päästöjään ja tehostamaan niukkojen resurssien käyttöä sekä tarjoamalla ratkaisuja uusiutuvan energian tehokkaaseen tuotantoon. Kolmanneksi ratkaisumme sään havainnointiin lisäävät yritysten ja yhteiskuntien kykyä sopeutua ilmastonmuutoksen negatiivisiin vaikutuksiin, kuten sään ääri-ilmiöihin.
Jotta voimme vaikuttaa positiivisesti ihmiskunnan tulevaisuuteen, liiketoimintamme on oltava sekä kestävää että kannattavaa.