Vaisala nimittää Timo Leskisen henkilöstöjohtajaksi

Timo Leskinen.
Julkaistu:
Pörssitiedotteet

Vaisala Oyj
Pörssitiedote
1.7.2021 klo 9.45

Vaisala nimittää Timo Leskisen henkilöstöjohtajaksi

Timo Leskinen on nimitetty Vaisalan henkilöstöjohtajaksi. Hänestä tulee Vaisalan johtoryhmän jäsen ja hän raportoi toimitusjohtaja Kai Öistämölle. Leskinen aloittaa tehtävässään 1.10.2021.

Timo Leskinen siirtyy Vaisalaan Konecranesilta, missä hän on toiminut henkilöstöjohtajana lähes kahdeksan vuoden ajan. Ennen Konecranesia Leskinen työskenteli Fiskars Groupin henkilöstöjohtajana ja Nokialla useissa henkilöstöjohdon ja liiketoimintajohdon tehtävissä. Hänen työkokemuksensa kattaa myös henkilöstökonsultoinnin tehtäviä. Koulutukseltaan Leskinen on psykologian maisteri.

”Toivotan Timon lämpimästi tervetulleeksi Vaisalaan. Uteliaat ja lahjakkaat asiantuntijat ovat Vaisalan menestyksen ytimessä, ja meille on erittäin tärkeää houkutella, sitouttaa ja motivoida parhaat osaajat globaalisti. Olen vakuuttunut, että Timo tuo tiimiimme arvokasta kokemusta, ja hän on keskeisessä roolissa niin henkilöstömme kuin johtamiskäytäntöjemme kehittämisessä edelleen”, sanoo Vaisalan toimitusjohtaja Kai Öistämö.

”Koen etuoikeudeksi saada liittyä mukaan Vaisalaan. Vaisalassa teknologiajohtajuus yhdistyy vahvaan toiminnan tarkoitukseen sekä mahdollisuuteen vaikuttaa aikamme suurimpiin ympäristöä ja yhteiskuntia uhkaaviin haasteisiin. Odotan innolla, että pääsen mukaan rakentamaan vahvaa yrityskulttuuria yhdessä koko globaalin tiimin kanssa”, Timo Leskinen sanoo.

Timo Leskisen ansioluettelo ja kuva ovat liitteenä.

 

Lisätietoja:

Media:
Niina Ala-Luopa, viestintäpäällikkö
+358 400 728 957
[email protected]

Sijoittajat ja analyytikot:
Paula Liimatta, Business Controller ja Head of Investor Relations
+358 40 580 3521
[email protected]

Jakelu
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
vaisala.fi

Vaisala on maailman johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuihin erikoistunut yritys. 85-vuotiseen kokemukseemme pohjaten tarjoamme asiakkaillemme luotettavia mittaratkaisuja ja palveluja paremman päätöksenteon, turvallisuuden ja tehokkuuden tueksi. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on yli 1 900 ammattilaista eri puolilla maailmaa. Yhtiön A-sarjan osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki arvopaperipörssissä. vaisala.fi twitter.com/VaisalaSuomi   

 

Liitteet