Kutsu Vaisala Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Audience at conference
Julkaistu:
Pörssitiedotteet

Vaisala Oyj                                  
Pörssitiedote                               
19.2.2021 klo 09:30

Kutsu Vaisala Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Vaisala Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 3o.3.2021 klo 16.30 alkaen Tapahtumakeskus Koskenrannassa, osoitteessa Katariina Saksilaisen katu 9, 00560 Helsinki. Vaisalan osakkeenomistajat ja heidän asiamiehensä voivat osallistua kokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksiaan vain äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon. Ohjeet osakkeenomistajille löytyvät tämän kutsun osasta C. Ohjeita kokoukseen osallistuville.

Vaisalan hallitus on päättänyt poikkeuksellisesta kokousmenettelystä eduskunnan 2.10.2020 hyväksymän väliaikaisen lain nojalla, jotta yhtiökokous voidaan pitää ennakoitavalla tavalla huomioiden osakkeenomistajien, yhtiön henkilökunnan ja muiden sidosryhmien terveys ja turvallisuus.

Osakkeenomistajat, jotka edustavat yli 50 %:a kaikista yhtiön äänistä, ovat ilmoittaneet kannattavansa yhtiökokouskutsun asialistalla olevia ehdotuksia.

Osakkeenomistajien on mahdollista seurata yhtiökokousta suoratoistona yhtiön verkkosivuilla vaisala.fi/yhtiokokous. Kokousta näin seuraavien osakkeenomistajien ei katsota osallistuvan yhtiökokoukseen, joten heillä ei ole muun muassa kysely- tai äänioikeutta yhtiökokouksen aikana.

Kokouksen aikana osakkaat voivat lähettää kysymyksiä chat-toiminnon kautta kokouksen jälkeen pidettävään erilliseen kysymys- ja vastausosioon.  Kysymykset, joita esitetään chat-toiminnon kautta, eivät ole osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukaisesti esitettyjä kysymyksiä. Lain tarkoittamat kysymykset pitää esittää etukäteen jäljempänä kuvatulla tavalla. Yhtiökokouksen jälkeisessä moderoidussa kysymys- ja vastausosiossa yhtiön edustajat keskustelevat chat-toiminnon kautta tulleista kysymyksistä ja kommenteista. Tämä kysymys- ja vastausosio ei ole osa yhtiökokousta.

A. VARSINAISESSA YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

  1. Kokouksen avaaminen
     
  2. Kokouksen järjestäytyminen

             
Puheenjohtajana toimii asianajaja Matti Kari. Mikäli Matti Karilla ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia puheenjohtajana, hallitus nimeää puheenjohtajaksi parhaaksi katsomansa henkilön.

3.       Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojan valitseminen

Pöytäkirjantarkastajana ja ääntenlaskun valvojana toimii yhtiön lakimies Sakari Hollmén. Mikäli Sakari Hollménilla ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia pöytäkirjan tarkastajana ja ääntenlaskun valvojana, hallitus nimeää pöytäkirjan tarkastajaksi ja ääntenlaskun valvojaksi parhaaksi katsomansa henkilön.

  1. Kokouksen laillisuuden toteaminen
     
  2. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

Kokoukseen osallistuviksi osakkeenomistajiksi katsotaan ne osakkeenomistajat, jotka ovat äänestäneet ennakkoon ennakkoäänestysajan kuluessa ja joilla on osakeyhtiölain 5 luvun 6 ja 6 a §:n mukaan oikeus osallistua yhtiökokoukseen. Ääniluettelo vahvistetaan Euroclear Finland Oy:n toimittamien tietojen perusteella.

6.       Vuoden 2020 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Koska yhtiökokoukseen voi osallistua vain ennakkoon, yhtiön viimeistään 5.3.2021 julkistama vuosikertomus, joka sisältää yhtiön tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen, ja joka on saatavilla yhtiön verkkosivuilla vaisala.fi/yhtiokokous, katsotaan esitetyksi yhtiökokoukselle.

Toimitusjohtaja esittää katsauksensa kokouksen aikana suoratoistossa, joka on nähtävissä osoitteessa vaisala.fi/yhtiokokous.

7.       Tilinpäätöksen vahvistaminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilinpäätös vahvistettaisiin. Tilintarkastaja on puoltanut
tilinpäätöksen vahvistamista.

8.      Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että jakokelpoisista varoista jaetaan 31.12.2020 päättyneeltä tilikaudelta osinkoa 0,61 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä 1.4.2021 merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että osinko maksetaan 12.4.2021. Osinkoa ei makseta yhtiön hallussa oleville osakkeille.

Hallituksen ehdottama osinko ylittää OYL 13:7 § mukaisen vähimmäisosingon määrän.

  1. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle
     
  2. Toimielinten palkitsemisraportin käsittely

             
Koska yhtiökokoukseen voi osallistua vain ennakkoon, yhtiön pörssitiedotteella 19.2.2021 julkistama palkitsemisraportti, joka on saatavilla myös yhtiön internetsivuilla, katsotaan esitetyksi yhtiökokoukselle.

Ville Voipio, palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan puheenjohtaja esittelee palkitsemisraportin.

11.    Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että valittaville hallituksen jäsenille maksettavia palkkioita vuoden 2022 varsinaiseen yhtiökokoukseen päättyvältä toimikaudelta nostetaan seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 55 000 euroa (ollut 45 000 euroa alkaen vuodesta 2013) ja muille hallituksen jäsenille kullekin 40 000 euroa (ollut 35 000 euroa alkaen vuodesta 2013) vuodessa. Palkkiosta noin 40 % maksetaan markkinoilta hankittavina Vaisala Oyj:n A-sarjan osakkeina ja loput rahana.

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle lisäksi, että kokouspalkkiot pidetään ennallaan, ja että tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkiona 1 500 euroa per osallistuttu kokous ja että kullekin tarkastusvaliokunnan jäsenelle, palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan tai muun hallituksen perustaman valiokunnan puheenjohtajalle ja kullekin jäsenelle maksetaan 1 000 euroa per osallistuttu kokous toimikaudelta, joka päättyy vuoden 2022 varsinaiseen yhtiökokoukseen. Kokouspalkkiot maksetaan rahana.

Mahdolliset matkakulut ehdotetaan korvattavaksi yhtiön matkustussäännön mukaisesti.

12.    Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen

Osakkeenomistajat, jotka edustavat yli 10 % kaikista yhtiön äänistä, ovat ilmoittaneet esittävänsä varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistetaan kahdeksan (8). Jäsenten lukumäärää koskeva ehdotus liittyy kiinteästi jäljempänä kohdassa 13 esitettävään samojen osakkeenomistajien ehdotukseen hallituksen jäsenten valitsemiseksi.

13.    Hallituksen jäsenten valitseminen

Hallituksen jäsenistä erovuorossa ovat Petra Lundström ja Ville Voipio.

Osakkeenomistajat, jotka edustavat yli 10 % kaikista yhtiön äänistä, ovat ilmoittaneet esittävänsä varsinaiselle yhtiökokoukselle Petra Lundströmin ja Ville Voipion uudelleen valitsemista. Ehdotetut jäsenet valittaisiin vuoden 2024 varsinaiseen yhtiökokoukseen päättyvälle toimikaudelle. Edellä mainitut ehdokkaat ovat kaikki antaneet suostumuksensa valintaan, ja heidän henkilötietonsa ovat nähtävillä yhtiön verkkosivuilla vaisala.fi/sijoittajat.

14.    Tilintarkastajien palkkiosta päättäminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilintarkastajan palkkio maksetaan laskun mukaisesti.

15.    Tilintarkastajien valitseminen

Tarkastusvaliokunnan suositukseen perustuen hallitus ehdottaa, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan uudelleen tilintarkastusyhteisö Deloitte Oy, joka on ilmoittanut, että päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Reeta Virolainen.

16.    Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien A-sarjan osakkeiden suunnatusta hankkimisesta

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 500 000 yhtiön oman A-sarjan osakkeen suunnatusta hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla.

Osakkeet hankitaan muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan (suunnattu hankkiminen). Osakkeet hankitaan ja maksetaan Nasdaq Helsinki Oy:n ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaisesti. Osakkeita hankitaan käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa tai muissa yhtiön liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, investointien rahoittamiseksi, osana yhtiön kannustinjärjestelmää tai yhtiöllä pidettäviksi, muutoin luovutettaviksi tai mitätöitäviksi. Hallitus valtuutetaan päättämään omien osakkeiden hankkimisesta kaikilta muilta osin.

Hallitus ehdottaa, että valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.9.2022 saakka. Valtuutus korvaa aiemman varsinaisen yhtiökokouksen 3.6.2020 antaman valtuutuksen omien A-sarjan osakkeiden suunnatuksi hankkimiseksi.

17.    Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden luovuttamisesta

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta seuraavasti:

Valtuutus koskee vain yhtiön hallussa olevia A-sarjan osakkeita. Valtuutuksen kohteena on enintään 835 794 osaketta, mikä vastaa noin 2,81 % yhtiön A-sarjan osakkeista ja noin 2,29 % yhtiön kaikista osakkeista. Omien osakkeiden luovuttaminen voi tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Osakkeita voidaan luovuttaa suunnatusti maksutta osana yhtiön osakepohjaista kannustinjärjestelmää. Hallitus voi käyttää valtuutusta myös yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden merkitsemiseen oikeuttavien erityisten oikeuksien antamiseen. Osakkeiden merkintähinta voidaan maksaa rahan sijasta myös kokonaan tai osittain apporttiomaisuudella. Hallitus valtuutetaan päättämään kaikista muista omien osakkeiden luovuttamisen ehdoista.

Hallitus ehdottaa, että valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.9.2022 saakka. Valtuutus kannustinjärjestelmiä varten on kuitenkin voimassa 30.3.2025 saakka. Valtuutus korvaa aiemman varsinaisen yhtiökokouksen 3.6.2020 antaman valtuutuksen omien osakkeiden luovuttamiseksi.

18.   Kokouksen päättäminen

B. YHTIÖKOKOUSASIAKIRJAT

Edellä mainitut yhtiökokouksen asialistalla olevat hallituksen ehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat osakkeenomistajien nähtävillä Vaisala Oyj:n verkkosivuilla vaisala.fi/yhtiokokous tämän yhtiökokouskutsun päivämäärästä lähtien. Vaisalan Oyj:n tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus ovat saatavilla mainituilla verkkosivuilla viimeistään 5.3.2021. Tilinpäätöksestä lähetetään pyydettäessä jäljennös osakkeenomistajille. Varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä yhtiön verkkosivulla vaisala.fi/yhtiokokous viimeistään 12.4.2021 lähtien.

C. OHJEITA YHTIÖKOKOUKSEEN OSALLISTUVILLE

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan vain äänestämällä ennakkoon tai asiamiehen välityksellä, sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon alla olevien ohjeiden mukaisesti.

1.       Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 18.3.2021 merkittynä osakkeenomistajaksi Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja voi osallistua yhtiökokoukseen vain äänestämällä ennakkoon tai asiamiehen välityksellä jäljempänä kuvatulla tavalla.

2.       Ilmoittautuminen ja äänestäminen ennakkoon

Ilmoittautuminen ja ennakkoäänestys alkavat 26.2.2021, kun määräaika äänestykseen otettavien vastaehdotusten toimittamiselle on päättynyt. Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen äänestämällä ennakkoon, tulee ilmoittautua yhtiökokoukseen ja äänestää ennakkoon viimeistään 23.3.2021 klo 16:00, mihin mennessä ilmoittautumisen ja äänten on oltava perillä.

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa pyydetyt tiedot, kuten osakkeenomistajan nimi, henkilötunnus, osoite ja puhelinnumero. Käytettäessä muuta kuin yhtiön nimeämää asiamiestä tulee
lisäksi ilmoittaa mahdollisesta asiamiehestä pyydetyt tiedot kuten nimi ja henkilötunnus. Osakkeenomistajien Vaisala Oyj:lle, Euroclear Finland Oy:lle tai yhtiön nimeämälle asiamiehelle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.

Osakkeenomistajat, joilla on suomalainen arvo-osuustili, voivat ilmoittautua ja äänestää ennakkoon tiettyjen yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien osalta 26.2.2021–23.3.2021 välisenä aikana seuraavasti:

      a.       Verkkosivujen kautta: vaisala.fi/yhtiokokous
Ilmoittautumiseen ja ennakkoäänestämiseen tarvitaan luonnollisille henkilöille vahva sähköinen tunnistautuminen (pankkitunnukset tai mobiilivarmenne) sekä oikeushenkilöille Y-tunnus ja arvo-osuustilin numero.

b.      Postitse tai sähköpostitse
            Osakkeenomistaja voi toimittaa yhtiön verkkosivuilla saatavilla olevan ennakkoäänestyslomakkeen Euroclear Finland Oy:lle postitse osoitteeseen Euroclear Finland Oy, Yhtiökokous, Vaisala AGM, PL 1110, 00101 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected].

Jos osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen toimittamalla ennakkoäänet Euroclear Finland Oy:lle, äänten toimittaminen ennen ilmoittautumisen ja ennakkoäänestyksen päättymistä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.

Äänestyslomake on saatavilla yhtiön verkkosivuilla osoitteessa vaisala.fi/yhtiokokous viimeistään 26.2.2021.

3.       Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat
             
Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Myös yhtiön osakkeenomistajan asiamiehen on äänestettävä ennakkoon kutsussa kuvatulla tavalla. Osakkeenomistajia, jotka eivät äänestä ennakkoon, pyydetään käyttämään yhtiön tarjoamaa riippumatonta valtakirjapalvelua ja valtuuttamaan Borenius Asianajotoimisto Oy:n asianajaja, counsel Janni Hiltunen tai hänen määräämänsä edustamaan osakkeenomistajaa ja käyttämään tämän äänioikeutta kokouksessa osakkeenomistajan antamien äänestysohjeiden mukaisesti. Osakkeenomistajat eivät voi esittää kysymyksiä tai vastaehdotuksia valtakirjapalvelun kautta. Osakkeenomistajille annetaan
kysymysten ja vastaehdotusten esittämistä koskevat ohjeet alla kohdassa C. 5. ”Muut ohjeet / tiedot”.

Yhtiön asettaman riippumattoman asiamiehen yhteystiedot: Asianajaja, Counsel Janni Hiltunen, Borenius Asianajotoimisto Oy, Eteläesplanadi 2, 00130 Helsinki, sähköpostiosoite: [email protected].
Valtuuttaessaan riippumattoman asiamiehen osakkeenomistajan tulee toimittaa hänelle päivätty
valtakirja sekä äänestysohjeet viimeistään 22.3.2021, mihin mennessä asiakirjojen tulee olla perillä.

Yhtiön asettaman asiamiehen valtuuttamisesta ei koidu osakkeenomistajalle kuluja.

Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa. Myös osakkeenomistajan asiamiehen on äänestettävä ennakkoon tässä kutsussa kuvatulla tavalla.

Malli valtakirjaksi ja äänestysohjeiksi on saatavilla yhtiön verkkosivuilla vaisala.fi/yhtiokokous viimeistään 26.2.2021, kun määräaika äänestykseen otettavien vastaehdotusten toimittamiselle on päättynyt. Mikäli osakkeenomistaja haluaa valtuuttaa muun henkilön kuin yhtiön asettaman asiamiehen
edustamaan itseään yhtiökokouksessa, mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan postitse osoitteeseen Vaisala Oyj, Päivi Aaltonen, PL 26, 00421 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected] ennen ilmoittautumisajan päättymistä, mihin mennessä valtakirjojen on oltava perillä.

Valtakirjan toimittaminen yhtiölle ennen ilmoittautumisajan päättymistä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen, kunhan siitä ilmenee edellä kohdassa C. 2. mainitut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot.

4.       Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 18.3.2021. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 25.3.2021, klo 10.00. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen. Osakkeenomistuksessa yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuneet muutokset eivät vaikuta oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen eivätkä osakkeenomistajan äänimäärään.

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä tilapäiseen osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä ja huolehtimaan ennakkoäänestämisestä hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan puolesta.

Lisätietoa on saatavilla myös yhtiön verkkosivuilla vaisala.fi/yhtiokokous.

5.       Muut ohjeet / tiedot

Osakkeenomistajilla, joilla on vähintään yksi sadasosa yhtiön kaikista osakkeista, on oikeus tehdä äänestykseen otettava vastaehdotus yhtiökokouksen asialistalla oleviin päätösehdotuksiin. Tällaiset vastaehdotukset on toimitettava yhtiölle sähköpostilla osoitteeseen [email protected] viimeistään 24.2.2021 klo 16.00. Vastaehdotuksen tekevien osakkeenomistajien on esitettävä vastaehdotuksen toimittamisen yhteydessä selvitys omistuksestaan. Vastaehdotus otetaan käsiteltäväksi yhtiökokouksessa sillä edellytyksellä, että osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja osakkeenomistaja omistaa yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä vähintään yhden sadasosan yhtiön kaikista osakkeista. Jos vastaehdotusta ei oteta käsiteltäväksi yhtiökokouksessa, vastaehdotuksen puolesta annetut äänet jäävät ottamatta huomioon. Yhtiö julkaisee mahdolliset äänestykseen otettavat vastaehdotukset yhtiön verkkosivuilla vaisala.fi/yhtiokokous viimeistään 26.2.2020.

Osakkeenomistaja voi esittää osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:ssä tarkoitettuja kysymyksiä kokouksessa käsiteltävistä asioista 15.3.2021 asti sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Tällaiset osakkeenomistajien kysymykset, yhtiön johdon vastaukset niihin sekä mahdolliset muut kuin äänestykseen otetut vastaehdotukset ovat nähtävänä yhtiön verkkosivuilla vaisala.fi/yhtiokokous viimeistään 19.3.2021. Kysymysten ja vastaehdotusten tekemisen edellytyksenä on, että osakkeenomistaja esittää riittävän selvityksen osakeomistuksestaan.

Lisätietoja osoitteesta [email protected].

Vaisala Oyj:llä on kokouskutsun päivämäärällä 18.2.2021 yhteensä 36 436 728 osaketta, joista 6 731 092 kuuluu K-sarjaan ja 29 705 636 A-sarjaan. Yhtiön hallussa on omia A-sarjan osakkeita 437 039 kappaletta. Kullakin K-sarjan osakkeella on yhtiökokouksessa kaksikymmentä (20) ääntä ja kullakin A-sarjan osakkeella yksi (1) ääni. Kaikkien osakkeiden yhteensä tuottama äänioikeuksien määrä ilman omia osakkeita on 163 890 437, josta K-sarjan osakkeet tuottavat 134 621 840 äänioikeutta ja A-sarjan osakkeet 29 268 597 äänioikeutta.

Yhtiökokous on seurattavissa suoratoistona 30.3.2021 klo 16.30 alkaen Vaisalan verkkosivulla vaisala.fi/yhtiokokous.  

Vantaalla 18.2.2021
Vaisala Oyj
Hallitus

Lisätietoja
Katriina Vainio, lakiasiainjohtaja, puh. 0400 790 212

Jakelu
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
vaisala.fi

Vaisala on maailman johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuihin erikoistunut yritys. Yli 80-vuotiseen kokemukseemme pohjaten tarjoamme asiakkaillemme luotettavia mittaratkaisuja ja palveluja paremman päätöksenteon, turvallisuuden ja tehokkuuden tueksi. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on yli 1 900 ammattilaista eri puolilla maailmaa. Yhtiön A-sarjan osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki arvopaperipörssissä. vaisala.fi twitter.com/VaisalaSuomi