Vaisalan konsernitilinpäätös on laadittu Euroopan Unionissa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS-tilinpäätösstandardit) mukaisesti ja sitä laadittaessa on noudatettu 31.12.2023 voimassa olevia IAS- ja IFRS-tilinpäätösstandardeja sekä IFRIC- ja SIC-tulkintoja. Kansainvälisillä tilinpäätösstandardeilla tarkoitetaan Suomen kirjanpitolaissa ja sen nojalla annetuissa säädöksissä EU:n asetuksessa (EY) N:o 1606/2002 säädetyn menettelyn mukaisesti EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä standardeja ja niistä annettuja tulkintoja. Konsernitilinpäätöksen liitetiedot ovat myös suomalaisen kirjanpito- ja yhteisölainsäädännön mukaiset.

Vaisala esittää konsernin tilinpäätöstiedot miljoonina euroina, ellei muuta ole ilmoitettu. Kaikki esitetyt luvut on pyöristetty, minkä vuoksi yksittäisten lukujen summa voi poiketa esitetystä summaluvusta. Konsernitilinpäätös on laadittu alkuperäisiin hankintamenoihin perustuen, ellei laatimisperiaatteissa ole toisin kerrottu. Tekstiosioissa edellisen tilikauden vertailutiedot esitetään suluissa.