Tuore raportti Vaisalalta: Maailmalla salamoi 2 miljardia kertaa vuoden 2022 aikana – Suomessa eniten salamoi Uudessakaupungissa

Vaisala Xweather Annual Lightning Report 2022 infographic
Julkaistu:
Lehdistötiedotteet

Vaisala
Lehdistötiedote
3.1.2023

Tuore raportti Vaisalalta: Maailmalla salamoi 2 miljardia kertaa vuoden 2022 aikana – Suomessa eniten salamoi Uudessakaupungissa

Vaisala Xweather -salamadata kertoo, että maailmanlaajuisesti viime vuonna salamoi yhteensä noin 2 miljardia kertaa. Suomen salamapääkaupunki on Uusikaupunki, jonka alueella havaittiin viime vuoden aikana neljä salamaa neliökilometriä kohden. Vastaava salamatiheyttä kuvaava luku oli Yhdysvaltojen salamapääkaupungissa, Four Cornersissa Floridassa, yli satakertainen eli 474 salamaa per neliökilometri.

Kun maailmalla salamoi – oli se sitten Zimbabwessa tai Oulussa – on havaintojen keräämisen taustalla suomalainen yritys. Vaisala on maailman johtava sää-, ympäristö- ja teollisuusmittausten ratkaisuja tarjoava yritys, joka tuottaa muun muassa maailman tarkinta salamadataa osana Vaisala Xweather -palvelua.

Kolmannes Suomen 2022 salamoista iski yhden päivän aikana

Perjantaina 19. elokuuta salamoi Suomessa yhden päivän aikana yli 30 prosenttia vuoden 2022 kaikista salamahavainnoista. Tämä johtui Länsi- ja Keski-Suomen yli kulkeneista voimakkaista ukkosmyrskyistä. Suomi oli Ruotsissa ja Norjassa olleen matalapaineen sekä Venäjän yllä vallinneen korkeapaineen välissä, mikä loi otolliset olosuhteet poikkeuksellisen rajulle ukonilmalle. Lämmintä ja kosteaa ilmaa työntyi pohjoisen suuntaan Suomen yli, mikä aiheutti paljon epävakautta ja edesauttoi ukkosten kehittymistä.

“Ukkosmyrskyt kehittyvät alueilla, joilla lämmin ja kostea ilma pääsee nousemaan ilmakehään ja muodostaa korkeita pilviä. Kun ilmavirtauksen mukana nousevat jääkiteet törmäilevät pilvessä vesipisaroihin ja rakeisiin, syntyy sähkövaraus. Sähkövarauksen kasvaessa riittävän suureksi, muodostuu jännite, joka purkautuu salamana”, kertoo Chris Vagasky, Vaisala Xweatherin meteorologi ja salama-asiantuntija.

”Vaikka Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa salamoi suhteellisen harvoin, ovat salamat silti riski sekä ihmisille että esimerkiksi sähkön jakelulle. Korkealaatuinen salamahavainnointi on välttämätöntä, jotta voimme turvata ihmishenkiä ja rakennuksia sekä ymmärtää paremmin ilmastossa tapahtuvia muutoksia”, Vagasky jatkaa.

Tulivuoren purkaus aiheutti mittahistorian suurimman salamointikeskittymän

Vaisala julkaisi tänään vuoden 2022 globaalin salamaraportin, jonka keskeisimpiä havaintoja olivat:

  • Ennätyksellinen tulivuoriperäinen salamointi: Hunga-tulivuoren purkaus Tyynellä valtamerellä 19.12.2021 - 16.1.2022 aiheutti yli 600 000 salamaa. Näistä suurin osa tapahtui 15.1, jolloin Vaisalan GLD360-salamapaikannusverkko havaitsi lähes 400 000 salamatapahtumaa kuuden tunnin aikana. Purkauksen ollessa pahimmillaan puolet koko maailman salamoinnista keskittyi tulivuoren alueelle, mikä on suurin koskaan havainnoitu salamointikeskittymä. Purkaus oli laajin, mitä maapallolla on mitattu yli sataan vuoteen. Se syöksi vettä ilmakehään niin paljon, että se vaikutti tilapäisesti maapallon keskilämpötiloihin.
  • Yhdysvaltojen osavaltioista eniten eli yli 27 miljoonaa salamaa havaittiin viime vuonna Teksasissa, jonka pinta-ala on noin kaksinkertainen Suomeen verrattuna.
  • Tuuliturbiinit aiheuttivat salamointia ennennäkemättömän lumimyrskyn aikana: Marraskuussa itäisillä Great Lakes -järvillä lähellä Kanadan rajaa satoi lähes kaksi metriä lunta ja salamoi epätavallisen paljon lumimyrskyn aikana. Tuulipuistossa Buffalon eteläpuolella New Yorkin osavaltiossa salamoi 28 tunnissa enemmän kuin vuoden 2022 ensimmäisten 10 kuukauden aikana. Tuuliturbiineihin iski yli 1 100 salamaa vain 3,5 päivän aikana. Tuuliturbiinit voivat aiheuttaa salamointia talvimyrskyn liikkuessa niiden yläpuolella, ja salamat puolestaan voivat vahingoittaa turbiineja.
  • Pohjois-Amerikan suurin joki kuivui vähäisten ukkosmyrskyjen seurauksena: Veden korkeus Mississippi-joen suistossa on ollut alimmillaan vuosikymmeniin johtuen epätavallisen vähäisestä ukkosmyrskyjen määrästä alueella. Esimerkiksi Memphisissä Tennesseessä vesi laski lokakuussa niin alas, ettei rahtilaivoilla voinut kulkea.

Tarkkojen salamahavaintojen avulla parannetaan turvallisuutta

Ilmatieteen laitokset ympäri maailman luottavat Vaisala Xweather -salamadatapalveluihin ja Vaisalan salamapaikannusverkkoihin, joilla parannetaan ennusteita ja säävaroituksia sekä autetaan pitämään yllä turvallisesti yhteiskunnan ja talouden toimintoja. Salamapaikannusverkko on järjestelmä, johon kuuluu strategisesti sijoitettuja antureita, jotka havainnoivat salamoiden sähkömagneettisia pulsseja. Laskentajärjestelmät yhdistävät useiden antureiden havainnot tarkoiksi tiedoiksi salamoiden ominaisuuksista sekä sijainneista.

Lisätietoja lehdistölle:
Tarja Österberg, viestintäpäällikkö
Puh. 050 4871974
[email protected]

Vaisala on maailman johtava sää-, ympäristö- ja teollisuusmittausten ratkaisuja tarjoava yritys. Yli 85 vuoden kokemukseemme pohjaten tarjoamme asiakkaillemme luotettavia mittausratkaisuja ja -palveluja paremman päätöksenteon, turvallisuuden ja tehokkuuden tueksi. Vaisalan mittausteknologiaa hyödynnetään myös avaruustutkimuksessa esimerkiksi Marsissa. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on yli 2 000 ammattilaista eri puolilla maailmaa. Yhtiö on listattu Nasdaq Helsinki arvopaperipörssissä.

Vaisala Xweather on johtava sääennuste- ja säähavainnointipalvelu, joka yhdistää älykkäitä antureita ja ohjelmistoja sekä hyödyntää viimeisimpiä tekoälyn ja koneoppimisen teknologioita.


vaisala.fi 
twitter.com/VaisalaSuomi
linkedin.com/vaisala

Liitteet