Voimistuneet monsuunituulet hyödyttävät energiantuottajia vuonna 2018

Vaisala wind performance maps
Julkaistu:
Lehdistötiedotteet

Vaisala
Tiedote
15.11.2018

Voimistuneet monsuunituulet hyödyttävät energiantuottajia vuonna 2018

Pitkän tyynemmän kauden jälkeen keskimääräistä voimakkaammat tuulet pyyhkivät kautta Intian vuoden 2018 monsuunikaudella.

Intian tuulet ylsivät tavallista korkeampiin nopeuksiin vuoden 2018 monsuunikaudella, ja joillakin alueilla tuulten nopeudet kohosivat peräti 20 % pitkän ajan keskiarvon yläpuolelle. Tulokset on saatu Vaisalan tuulten nopeuksia havainnollistavasta kartasta, joka julkaistiin tänään. Nopeammat tuulet hyödyttävät tuulivoiman tuotantoa, mikä on hyvä uutinen tuulivoiman tuottajille ja sijoittajille, jotka ovat sinnitelleet usean vuoden ajan tavallista matalammalla tuotannolla monsuunikausien aikana.

Tuulten nopeudet ovat yleensä korkeimmillaan nimenomaan monsuunikaudella, joten viime vuosien tavallista heikommat tuulet ovat vaikuttaneet suhteettoman paljon tuulivoiman tuotantoon ja siten herättäneet alalla huolta.

Voimistuneet tuulten nopeudet paikkaavat viime aikojen heikkoja tuulia

Toisin kuin viime vuosina, Vaisalan mittaukset ja analyysi osoittavat, että nyt monsuunikauden tuulten nopeudet nousivat peräti 20 % verrattuna heinä-, elo- ja syyskuisiin keskiarvoihin. Tuulet olivat erityisen voimakkaita tuulivoimatuotannon avainalueilla Tamilissa, Nadussa ja Andhra Pradeshissa. Lisääntyneet tuulet ovat poikkeus viimeisten 20 vuoden aikana, jolloin tuulten nopeudet ovat enimmäkseen heikentyneet. Kontrasti on erityisen suuri, kun tuulia verrataan neljän viime vuoden monsuunikausiin: kolmena vuonna neljästä tuulten nopeudet putosivat reilusti alle keskiarvon.

Datakeskeisyys lisää sijoittajien luottamusta

Intian tuulivoimasijoittajat toivottavat viimeaikaisen muutoksen tervetulleeksi. Muutos voi myös auttaa muuttamaan näkemyksiä tuulivoiman kannattavuudesta aikana, jolloin monet energiasijoitukset ovat lainanantajien tarkassa syynissä. Sijoitusinto uusiutuvaan energiaan on vähentynyt viime aikoina, kun useat merkittävät tuuli- ja aurinkovoiman tarjouskilpailut on kuopattu sen vuoksi, etteivät hintatarjoukset ole yltäneet enimmäisviitetariffiin.

Siinä missä tämänvuotiset monsuunituulten nopeudet olivat positiivinen uutinen energiantuottajille, tuulten nopeuksien vaihtelu pitkällä aikavälillä asettaa tuulivoiman kehittäjille painetta havainnollistaa, miksi heidän projekteihinsa kannattaa sijoittaa. Tieteelliset ja dataan pohjautuvat arviot ovat avainasemassa, kun halutaan havainnollistaa tuulivoiman mahdollisuuksia.

"Kun viime monsuunikauden erinomaiset tulokset asetetaan oikeaan yhteyteen, pystytään osoittamaan sijoittajille tuulivoimasektorin todellinen potentiaali, minkä pitäisi heijastua sijoittajien luottamukseen Intian tuulivoimamarkkinoilla", kommentoi Vaisalan tytäryhtiön 3TIERin toimitusjohtaja Rajnikanth Umakanthan. "Tuulivoiman kohdalla tulosten vaihtelu voi olla suurta, minkä vuoksi analyysejä tehtäessä on erityisen tärkeää hyödyntää pitkän aikavälin ilmastodataa. Tällä hetkellä taloudellista tulosta arvioidaan alati laskevien hintojen perusteella - näin tehdään jopa vähemmän tuulisilla alueilla - minkä vuoksi arvioissa on tärkeää tarkastella myös ilmastovaikutuksia pitkällä aikavälillä."

Lisätietoja Vaisalan tuulivoiman due diligence -palveluista löytyy verkkosivuiltamme (englanniksi).

Vaisalan ilmaston vertailutyökalu (englanniksi) antaa tietoa maailmanlaajuisista tuulipoikkeamista viimeisten 35 vuoden ajalta.

Lisätietoja lehdistölle
Vaisala Media Desk
Puh. 020 619 8800, [email protected]

Vaisala on maailman johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuihin erikoistunut yritys. Yli 80-vuotiseen kokemukseemme pohjaten tarjoamme asiakkaillemme luotettavia mittaratkaisuja ja palveluja paremman päätöksenteon, turvallisuuden ja tehokkuuden tueksi. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on noin 1600 ammattilaista eri puolilla maailmaa. Yhtiön A-sarjan osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki arvopaperipörssissä. vaisala.fi twitter.com/VaisalaSuomi