Suomalaista tutkimusta tukemassa: Suomalaisen Tiedeakatemian apurahat ja palkinnot 2018

Suomalainen Tiedeakatemia jakoi Väisälän apurahat ja palkinnot 10.12.2018
Profile picture for user hanna.ruokomaki
Hanna
Ruokomäki
20. Joulu 2018
Vastuullisuus
Innovaatio ja inspiraatio

Uteliaisuus ja vahva usko tutkimukseen ovat Vaisalan ajureita, ja Vaisala onkin 80-vuotisen historiansa aikana tukenut matemaattis-luonnontieteellisten alojen tutkimusta. 55 vuotta sitten vuonna 1963 Vilho Väisälä lahjoitti 3 000 Vaisalan osaketta Suomalaiselle Tiedeakatemialle, mistä sai alkunsa Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän rahasto.

Rahasto on ollut toiminnassa vuodesta 1964 saakka, ja se on merkittävimpiä apurahoja myöntäviä tahoja Suomessa tukemillaan aloilla. Väisälän rahastosta myönnetään vuosittain apurahoja matemaattis-luonnontieteellisille aloille – erityisesti matematiikan, fysiikan, meteorologian ja tähtitieteen tutkimukselle – sekä Väisälän palkinnot jo ansioituneille tutkijoille. Tänä vuonna Väisälän rahaston apurahat ja palkinnot jaettiin Suomalaisen Tiedeakatemian teemaillassa Säätytalossa 10.12.2018.

Väisälän rahaston apurahat vuonna 2018

Vuonna 2018 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi rahastosta kaikkiaan yli 1,4 miljoonaa euroa apurahoja ja yliopistokorvauksia matemaattis-luonnontieteellisten alojen tutkijoille. Apurahat kohdennettiin erityisesti nuorille tutkijoille tohtoriopintoihin, minkä lisäksi myönnettiin apurahoja lyhyisiin tutkimusvierailuihin ulkomaille. Apurahan sai yhteensä 77 tutkijaa, ja apurahat jakautuivat Suomessa 9 yliopistoon ja tutkimuslaitokseen. Lisäksi 4 apurahan saajaa työskentelee ulkomailla. 

Suomalainen Tiedeakatemia jakoi vuonna 2018 Väisälän rahastosta säätiöiden post doc -poolin kautta myös neljä apurahaa: yhteensä noin 140 000 euroa. Pooli edistää Suomen tieteen kansainvälistymistä tarjoamalla nuorille tutkijoille joustavan rahoituksen yhdestä lähteestä.

Apurahan saajien valinnassa painotettiin erinomaista ja kiinnostavaa tutkimussuunnitelmaa, sillä kilpailu apurahoista on kovaa ja hakemusten joukosta valikoidaan parhaista parhaat. Lue lisää apurahoista sekä vuonna 2018 rahoitetuista tutkimuksista Suomalaisen Tiedeakatemian tiedotteesta. 


Väisälän palkinnot vuonna 2018

Apurahojen lisäksi Säätytalolla jaettiin myös Väisälän palkinnot, jotka myönnetään Väisälän rahastosta 1–3 tutkijalle vuosittain. Palkinto jaetaan aktiivisille tutkijoille, jotka ovat jo ansioituneet ja saaneet myös kansainvälistä tunnustusta rahaston tukemilla matemaattis-luonnontieteellisillä aloilla.

Vuoden 2018 palkinnot myönnettiin matemaattisen fysiikan professorille Jani Lukkariselle (Helsingin yliopisto) ja nanoelektroniikkaan erikoistuneelle teoreettisen fysiikan professorille Tero Heikkilälle (Jyväskylän yliopisto). Lisäksi Suomalaisen Tiedeakatemia myönsi Väisälän palkinnon matemaattisen ekologian professorille Otso Ovaskaiselle (Helsingin yliopisto), joka sai palkintonsa poikkeuksellisesti Suomalaisen Tiedeakatemian Tiedegaalassa lokakuussa 2018.

Lue lisää Väisälän palkinnoista sekä palkituista Suomalaisen Tiedeakatemian sivuilta.


Vaisala onnittelee lämpimästi kaikkia palkittuja sekä apurahan saaneita tutkijoita!
 

Kuva: Suomalainen Tiedeakatemia

 

Contributor:

Kirjoita kommentti