Vaisala Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen päätökset

Julkaistu:
Pörssitiedotteet

Vaisala Oyj
Pörssitiedote
28.3.2017 klo 20.00

Vaisala Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen päätökset

Vaisala Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tiistaina 28.3.2017. Kokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.-31.12.2016.

Osinko

Osingoksi vahvistettiin 1,00 euroa osakkeelta, eli yhteensä 17,9 miljoonaa euroa. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 30.3.2017 ja maksupäivä 6.4.2017.

Hallitus

Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kahdeksan. Hallituksen jäseninä jatkavat Petra Lundström, Yrjö Neuvo, Mikko Niinivaara, Kaarina Ståhlberg, Pertti Torstila, Raimo Voipio ja Ville Voipio. Hallituksen uudeksi jäseneksi valittiin Petri Castrén.

Hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkioksi vahvistettiin 45 000 euroa ja jäsenten palkkioksi 35 000 euroa. Vuosipalkkiosta noin 40 % maksetaan markkinoilta hankittavina Vaisala Oyj:n A-sarjan osakkeina ja loput rahana. Lisäksi yhtiökokous päätti, että tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkiona 1 500 euroa per osallistuttu kokous, ja että kullekin tarkastusvaliokunnan jäsenelle, palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan tai muun hallituksen perustaman valiokunnan puheenjohtajalle ja kullekin jäsenelle maksetaan 1 000 euroa per osallistuttu kokous toimikaudelta, joka päättyy vuoden 2018 varsinaiseen yhtiökokoukseen. Kokouspalkkiot maksetaan rahana.

Tilintarkastaja

Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö Deloitte & Touche Oy, jonka päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Merja Itäniemi. Tilintarkastajan palkkio maksetaan laskun mukaisesti.

Valtuutus omien A-sarjan osakkeiden suunnattuun hankkimiseen

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 200 000 yhtiön oman A-osakkeen suunnatusta hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 28.9.2018 saakka.

Valtuutus omien osakkeiden luovuttamiseen

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 568 344 oman A-osakkeen luovuttamisesta. Omien osakkeiden luovuttaminen voi tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Osakkeiden merkintähinta voidaan maksaa rahan sijasta myös kokonaan tai osittain apporttiomaisuudella. Valtuutus on voimassa 28.3.2022 saakka.

Päätös siitä, että isännättömien osakkeiden osalta oikeus arvo-osuusjärjestelmään kuuluvaan osakkeeseen ja siihen perustuvat oikeudet on menetetty

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että oikeus Vaisala Oyj:n yhteiselle arvo-osuustilille kirjattuihin osakkeisiin ja niihin perustuviin oikeuksiin on menetetty ja valtuutti hallituksen ryhtymään kaikkiin kyseisen päätöksen edellyttämiin toimenpiteisiin.

Päätös koskee yhteistilillä olevia 4 820 osaketta, joista 4 800 on A-sarjan osakkeita ja 20 K-sarjan osakkeita. Osakkeet, joiden kirjaamista osakkeenomistajan arvo-osuustilille on pyydetty ennen varsinaisen yhtiökokouksen alkamista ja jotka on kirjattu osakkeenomistajan arvo-osuustilille 30.6.2017 mennessä, eivät kuitenkaan ole edellä mainitun oikeuksien menettämisen kohteena.

HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

Hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi uudelleen Raimo Voipion ja varapuheenjohtajaksi Yrjö Neuvon.

Hallituksen valiokuntien kokoonpano päätettiin seuraavasti:

Kaarina Ståhlberg valittiin tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi ja Petri Castrén ja Mikko Niinivaara jäseniksi. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja ja kaikki jäsenet ovat yhtiöstä ja yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomia.

Raimo Voipio valittiin palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan puheenjohtajaksi ja Yrjö Neuvo, Mikko Niinivaara ja Pertti Torstila jäseniksi. Palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan puheenjohtaja ja kaikki jäsenet ovat yhtiöstä ja yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomia.

Lisätietoja
Kaarina Muurinen, talousjohtaja
Puh. 040 577 5066
Vaisala Oyj

Jakelu
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.vaisala.fi

Vaisala on maailman johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuja tarjoava yritys. 80-vuotisen kokemuksensa avulla Vaisala mahdollistaa paremman elämänlaadun tarjoamalla kattavan valikoiman innovatiivisia havainto- ja mittaustuotteita ja palveluja meteorologian ja valittujen säästä riippuvaisten toimialojen sekä teollisuuden mittaustarpeisiin. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on noin 1 600 ammattilaista ympäri maailmaa. A-sarjan osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki arvopaperipörssissä. www.vaisala.fi        www.twitter.com/VaisalaGroup