Voi hyvin Vaisalassa -päivä kiinnosti Vaisalan työntekijöitä

People doing yoga indoors
Vastuullisuus
Työskentely Vaisalassa

Helsingin-toimistolla vietettiin 20.9. vuosittaista Voi hyvin Vaisalassa -päivää ruokalan ja näyttelytilan alueella. Käydessään lounaalla monet Vaisalan työntekijöistä hyödynsivät tilaisuutta rentoutua hetkeksi ja oppia hyvinvoinnista sekä siitä, miten sitä voidaan parantaa Vaisalassa.

Popcorn ja TedTalks houkuttelivat monia innostuneita oppijoita auditorioon kuulemaan yksilöllisestä oppimisesta sekä omien taitojen kehittämisestä. Kokemus jatkui myös auditorion ulkopuolella, jossa HR esitteli uutta Learning Landscape -oppimiskehystään. Ruokalan ulkopuolella järjestetty taukoliikunta kiinnosti työntekijöitä tasaisesti. Samassa paikassa kerrottiin myös, miten vaaroista raportoidaan Vaisalassa sekä mitkä tiimit ovat kärjessä tiimihaasteessa.

Näyttelytilassa monet Vaisalan harrastus- ja urheilukerhot esittelivät toimintaansa kiinnostuneille Vaisalan työntekijöille. Lisäksi Vaisalan uusi työterveyshoitaja Terhi Salminen oli paikalla tutustumassa ihmisiin. Hänen verenpaineen mittauksensa oli niin suosittua, että jono ulottui oven ulkopuolelle.

Child at a hospital

 

Tiesitkö, että Vaisala oli mukana varustamassa uutta lastensairaalaa Helsingissä? Tai, että Vaisala korjasi hyväntahdon eleenä hurrikaanin vahingoittamia mittauslaitteita Saint-Martinin saarella? Kaikki Vaisalan vuosiraportointiin liittyvät artikkelit on koottu yhdelle sivulle.

Kirjoita kommentti