Palveluliiketoiminta on tärkeä kasvualue Vaisalalle, mikä edellyttää yhtenäistä maailmanlaajuista organisaatiota ja joustavia toimintatapoja. Niiden avulla yhtiö pystyy tarjoamaan koko asiakaskunnalleen kattavia ja monipuolisia palveluita. Palvelut-yksikkö huolehtii maailmanlaajuisesti Vaisalan tuotteiden ja järjestelmien asennuksista ja huoltotoimenpiteistä, asennuskannan ylläpidosta sekä tiesää- ja salamanpaikannusdatan tuotannosta. Maantieteellisesti palvelut on jaettu kolmeen alueeseen: Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka (EMEA), Pohjois- ja Etelä-Amerikka (Americas) sekä Aasian ja Tyynenmeren alue (APAC). Vaisalan palvelukeskukset sijaitsevat Yhdysvalloissa, Suomessa, Iso-Britanniassa, Saksassa, Japanissa ja Kiinassa.
Vuoden 2009 alusta Vaisalan palveluliiketoiminta on raportoitu osana liiketoimintayksiköitä. Palvelujen liikevaihto oli katsauskaudella 28,1 (27,5) miljoonaa euroa ja vuoden lopussa yksikössä työskenteli yli 250 ammattilaista 12 eri toimipisteessä. Luvuissa ei ole mukana Quixote Transportation Technologies (QTT) -yrityksen palveluhenkilöstöä eikä liikevaihtoa. Vaisala osti QTT:n joulukuussa 2009.
Vaisala osti vuoden alussa yhdysvaltalaisen Aviation Systems Maintenance Inc. (ASMI) -yrityksen vahvistamaan lentokenttien sääpalvelujen tarjontaa. ASMIn toimintojen yhdistäminen Vaisalaan saatiin päätökseen heinäkuussa. Lue lisää
Vaisalan data- ja informaatiopalvelutarjonta lisääntyi elokuussa, kun yhtiö julkisti uuden maailmanlaajuisen GLD360 salamanpaikannuspalvelunsa. GLD360 :n toiminta perustuu Vaisalan omistamiin ja operoimiin ympäri maailmaa sijaitseviin salamanpaikannusantureihin. Lue lisää tiedotteesta.
SiteConnect mahdollistaa asiakkaiden käytössä olevien Vaisala-järjestelmien etävalvonnan reaaliajassa maailmanlaajuisesti. Ongelmatilanteissa korjaustoimenpiteet voidaan käynnistää välittömästi, mikä sekä vähentää että lyhentää asiakkaiden seisokkiaikoja. Reaaliaikainen valvonta parantaa huoltotoimenpiteiden ennakoitavuutta ja mahdollistaa myös verkon yli tehtävät etähuollot.