Ympäristötietoisuus kasvaa voimakkaasti ja lisää kysyntää energiaa säästäville ratkaisuille ja uusiutuvien energialähteiden käytölle. Johtavana ympäristön- ja teollisuusmittauksen yrityksenä Vaisala on erinomaisessa asemassa vastaamaan näihin vaatimuksiin. Vaisala hakee kasvua sekä nykyisiltä markkinoiltaan että uusilta kasvualueilta. Myös Vaisalan liiketoimintaympäristö kehittyy nopeasti. Investoinnit lentokenttien ja tieverkostojen kehittämiseksi jatkuvat, mikä lisää tarpeita yhä luotettavampille säätiedoille turvallisuuden ja tehokkaan toiminnan takaamiseksi.
Vaisala keskittyy ympäristönmittauksen markkinoille, joilla on eniten kasvupotentiaalia. Yhtiön asiakkaita ovat meteorologian ja hydrologian laitokset ja organisaatiot, joiden liiketoimintaan sää keskeisesti vaikuttaa sekä teollisuusyritykset, joille tarkat suljettujen tilojen olosuhdemittaukset ovat tärkeitä. Maailmanlaajuiset markkinat koostuvat kymmenestä markkinasegmentistä. Segmentti koostuu asiakkaista, joilla on samanlaiset tarpeet ja se edustaa koolla, kasvulla ja tuottavuudella mitattuna riittävän houkuttelevaa markkinaa.