Henkilöstö
Vaisalan tavoitteena on olla alansa paras kaikessa toiminnassaan. Tämä koskee myös Vaisalaa työnantajana. Haluamme, että meidät tunnetaan yrityksenä, joka on luotettava työnantaja ja tarjoaa mielenkiintoisia työtehtäviä. Työntekijämme tuntuvat ajattelevan näin, sillä keskimääräinen Vaisala-palvelussuhteen pituus on melkein 10 vuotta.
Vaisala-konsernissa työskenteli vuoden 2009 lopussa noin 1400 henkilöä lähes 30 toimipisteessä 12 eri maassa. Valtaosa henkilöstöstä työskenteli Suomessa (n. 57 %) ja Yhdysvalloissa (n. 27 %). Lue lisää Vaisalan henkilöstöstä yritysvastuusivuiltamme.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen
Käymme aktiivista vuoropuhelua monien eri sidosryhmien kanssa. Vaisalan tiivis yliopisto- ja tutkimuslaitosyhteistyö ja erilaiset kumppanuushankkeet juontavat juurensa jo yrityksen alkuvuosilta 1930-luvulta. Lue uusimmista tapahtumista tutkimustoiminta-osiosta ja yritysvastuusivustolta ja -raportista.
Vaisalan tukiohjelma painottuu yhteisöihin ja hankkeisiin, jotka edistävät ympäristötietoutta ja tieteellistä koulutusta. Kaikki yhteiskunnallinen tukemme on Vaisalan arvojen mukaisia ja sopusoinnussa ympäristöasioiden kuten ilmaston, sään, ympäristömittausten ja ympäristötieteiden kanssa. Lue lisää yritysvastuusivustolta ja -raportista.