|
Vaisala Oyj:n toimitusjohtajan nimittää yhtiön hallitus. Toimitusjohtajan tehtävänä on johtaa yhtiön toimintaa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti sekä informoida hallitusta yhtiön liiketoiminnan ja taloudellisen tilanteen kehityksestä. Hän vastaa myös yhtiön hallinnon järjestämisestä. Toimitusjohtajan eläkeikä ja eläkkeen määräytymisperusteet on 62 vuotta. Irtisanomisaikaa, irtisanomisajan palkkaa sekä muita mahdollisia irtisanomisen perusteella saatavia korvauksia koskevat ehdot ovat johtajan irtisanoutuessa 6 kuukautta, työnantajan irtisanoessa 12 kuukautta, irtisanomisajan palkka. |
|
Toimitusjohtaja Kjell Forsén (s.1958), Vaisala Oyj toimitusjohtaja Työskennellyt Vaisalan toimitusjohtajana ja johtoryhmien puheenjohtajana lokakuusta 2006. Toimi ennen Vaisalaan tuloaan Suomen Ericssonin toimitusjohtaja. Sitä ennen työskennellyt Ericssonilla eri johtotehtävissä Suomessa ja ulkomailla (1986-2006). Palkat ja muut etuisuudet tilikaudelta: palkat vuonna 2009 olivat 422 000 euroa, palkkiot 194 000 euroa |
![]() |