Mukaan Teknologiateollisuuden energiantehokkuussopimukseen
Vaisala allekirjoitti energiatehokkuussopimuksen Teknologiateollisuuden kanssa maaliskuussa 2008. Sopimuksen tavoitteena on energiatehokkuuden parantaminen ja kustannussäästöt sekä osallistua ilmastonmuutoksen torjuntaan. Sopimuskumppanina Vaisala saa tietoa ja kehyksen omien toimenpiteidensä tueksi.
Vaisalan tehdaskiinteistöissä Suomessa tehtiin vuoden 2008 aikana energiankulutuksen lähtötilanneanalyysi, jonka perusteella osataan kohdentaa energian käytön tehostamisinvestoinnit ja säästötoimenpiteet tärkeimpiin kohteisiin, kuten ilmanvaihtojärjestelmien käyntiaikoihin, valaistukseen ja tietyjen sähkömoottorien käyttöön.
Energiantehokkuussopimus ohjaa myös Vaisalan uuden pääkonttorin rakentamista. Uusien toimitilojen rakentaminen aloitetaan vuoden 2009 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Uusi rakennus on valmis vuoden 2010 loppuun mennessä ja se tarjoaa työtilat noin 200 työntekijälle. Sopimuksen hengen mukaisesti Vaisalan uudesta pääkonttorista tulee energiatehokas ja ekologinen rakennus, jonka talotekniikassa hyödynnetään muun muassa päivänvalo-ohjausta, läsnäoloantureita ja energiatehokkaita valaisimia. Huippuluokan energiatehokkuus saadaan aikaan käyttämällä aurinkoenergiaa ja maalämpöä. Näiden käyttöönotto edellyttää valtion investointitukea. Energiatehokkuuden arvioidaan parantuvan 10 prosenttia nykyisin käytössä oleviin kiinteistöihin verrattuna.
Mittalaitteita energiankulutuksen monitorointiin ja vähentämiseen
Kiinteistöjen energiansäästöt ja -tehokkuuden parantaminen ovat erittäin ajankohtaisia Vaisalan teollisuusasiakkaiden keskuudessa. Hiilidioksidi- ja kosteusmittausten tarve on kasvanut sekä sisäilman laadun valvonnassa että energiansäästön tavoitteiden saavuttamisessa. Sisätilojen yleinen viihtyvyys, lainsäädäntö ja kustannusten säästö kasvattavat kaikki omalta osaltaan mittaustarpeita.
Yksi tärkeä sovellutus on kiinteistöjen tarveohjattu ilmastointi (Demand Control Ventilation, DCV). Tehostamalla kiinteistöjen ilmastoinnin ohjausta voidaan saavuttaa huomattavia parannuksia energiatehokkuudessa ja sisäilman laadussa. Perinteinen, tarveohjattu ilmastoinnin ohjaus tehostaa energiankäyttöä ja säästää kustannuksia, mutta sen asentaminen valmiisiin rakennuksiin on työlästä ja kallista. Vaisala on kehittänyt uutta edullista järjestelmää, joka perustuu langattomaan ilmastoinnin mittaukseen ja säätöön. Järjestelmä on helppo asentaa, mikä alentaa huomattavasti investointikustannuksia.