Vaisalan strategiauudistus saatiin päätökseen vuonna 2008. Vuoden lopulla julkistimme markkinalähtöisen strategiamme ja sitä tukevan organisaation ja segmenttipohjaisen raportointimallin. Uuden kasvustrategiamme kulmakiviä ovat asiakaslähtöisyys ja keskittyminen valituille markkinoille. Uudistukset astuivat voimaan 2009 alusta.
Toinen suuri, monivuotinen hanke on uuden konsernilaajuisen toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto. Uusi, modularinen järjestelmä tukee strategiaa ja liiketoimintamalleja sekä korvaa useita nykyisin käytössä olevia järjestelmiä. Hanke eteni vuoden 2008 aikana suunnitteluvaiheesta käyttöönottovaiheeseen, joka saadaan päätökseen vuoden 2010 aikana.
Vaisala on kyennyt säilyttämään vahvan markkina-asemansa haasteellisessa taloudellisessa ja yhä kovenevassa kilpailutilanteessa. Tavoitteenamme on olla jatkossakin maailmanlaajuinen markkinajohtaja valitsemillamme ympäristönmittauksen liiketoiminta-alueilla.