Aktiivinen vaikuttaja yhteiskunnassa

Vaisala käy aktiivista keskustelua eri sidosryhmien kanssa ja myötävaikuttaa tieteen ja erityisesti ympäristönmittauksen kehittämiseen.

Tutkimus- ja yliopistoyhteistyö

Vaisala tekee myös tiivistä yhteistyötä monien meteorologisten kumppaneiden kanssa eri puolilla maailmaa. Merkittäviä yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Ilmatieteen laitos, Deutsche Wetter Dienst, National Oceanic and Atmospheric Administaration Yhdysvalloissa ja International Civil Aviation Organization. Vaisala on aktiivinen jäsen YK:n alaisessa Maailman ilmatieteen järjestö WMO:ssa. Vaisala rahoittaa WMO:n vuosittain myöntämät Professor Dr Vilho Väisälä -apurahat, joiden yhteissumma on 20 000 dollaria.

Vaisala myöntää tutkimusapurahoja useille eri yliopistoille, opiskelijoille ja tutkijoille sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Vaisalalla oli vuonna 2006 meneillään useita tutkimus- ja tuotekehityshankkeita eri yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa.

Vaisalan perustaja, professori Vilho Väisälä lahjoitti 1960-luvulla Suomalaiselle Tiedeakatemialle yhtiön osakkeita, joilla perustettiin Vilho, Kalle ja Yrjö Väisälän rahasto. Rahastosta jaetaan vuosittain apurahoja matematiikan, fysiikan, geofysiikan, meteorologian ja tähtitieteen tutkimukseen. Vuodelle 2008 apurahoja jaettiin yhteensä noin miljoona euroa yli sadalle tutkijalle.

Rajuilmojen vaarallisuus tutummaksi teemaviikolla

Salamat lukeutuvat vaarallisimpiin Yhdysvalloissa esiintyviin sääilmiöihin. Niiden kauneutta ihailevankin on hyvä muistaa, että ne ovat voimakkaita sähkönpurkauksia, jotka muodostavat merkittävän uhkatekijän ihmisille ja aineelliselle omaisuudelle. Vuosittain salamat surmaavat kymmeniä ihmisiä ja aiheuttavat eriasteisia ruumiinvammoja sadoille ihmisille eri puolilla Yhdysvaltoja.

Salamoiden ja rajuilmojen aiheuttamien inhimillisten vahinkojen ennaltaehkäisemiseksi kampanjoidaan jokavuotisella Thunderstorm Safety Awareness Week -teemaviikolla. Kampanjan takana ovat Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA ja joukko muita salama-asiantuntijoita. Teemaviikon tukijoihin niin kansallisella kuin alueellisellakin tasolla lukeutuu myös Vaisala. Vaisalan edustaja toimii asiantuntijana ja konsultoivana jäsenenä kampanjaa johtavassa kansallisen tason paneelissa. Alueellisessa toiminnassa Vaisala on edustettuna Etelä-Arizonassa kokoontuvassa suunnittelukomiteassa, ja yritys on myös varannut kaikkina viikonpäivinä tavoitettavissa olevan asiantuntijaresurssin tarjoamaan tietoa sitä tarvitseville tiedotusvälineille ja yksityishenkilöille.

Vuoden 2007 teemaviikolla Vaisala tuki Tucsonin lastenmuseon isänpäivän golfturnausta tarjoamalla tapahtuman aikana salamoihin liittyvää tietoa. Vaisalan ja paikallisen rajuilmaturvallisuuskomitean tuella Tucsonin lastenmuseo järjesti sääturvallisuutta koskevia opetustapahtumia kahden viikon ajan.

Suomen Teknologiateollisuus

Vaisala kuuluu Suomen Teknologiateollisuus ry:hyn ja yhtiön toimitusjohtaja sen hallitukseen. Yhtiö osallistuu myös aktiivisesti eri työryhmien, kuten ympäristötyöryhmän toimintaan. Teknologiateollisuuden ympäristöryhmä seuraa lainsäädäntöä ja edistää yhteistyötä viranomaisten, yritysten ja ympäristöasiantuntijoiden välillä. Tämä toiminta antaa Vaisalalle myös lisää tietoisuutta ympäristönäkökohtien käytöstä kilpailukyvyn parantamiseksi.