Tarkkaa säähavaintodataa tarvitaan laajasti

Vaisalan säähavaintoratkaisuja käytetään monissa eri alojen sovelluksissa. Alla muutamia esimerkkejä.

Havaintotietoja sääennusteita varten

Eri maiden ilmatieteen ja hydrologian laitokset tarvitsevat jatkuvaa ja luotettavaa säähavaintotietoa päivittäisiä ennusteitaan varten. Säähavaintotietoja tarvitaan myös selvitettäessä ilmakehän tilaa ja ilmaston kehitystä.

Turvallista lentomatkaa säätiedon avulla

Kansainväliset säännöt ja suositukset ohjaavat ilmailualan organisaatioiden toimintaa, ja siviili-ilmailun tiukat turvallisuusmääräykset koskevat myös säähavaintolaitteita. Esimerkiksi koneen noustessa ja laskeutuessa tarkat säätiedot ovat oleellisia turvallisuuden kannalta.

Tiesäätiedoin varustettuna liikenteeseen

Liikenneväylien ylläpidossa on varauduttava ajoissa kelin muutoksiin, mikä vaatii tarkkaa säätietoa. Tiedonsaannin on oltava jatkuvaa ja luotettavaa, jotta teiden ja rautateiden turvallisuus säilyy vaikeissakin kelioloissa.

Säähavaintoja taktiseen käyttöön

Useat säähän liittyvät mittaukset ovat olennaisia myös erilaisissa maanpuolustussovelluksissa.

Taustatietoja luonnonvarojen sääntelyyn

Hydrologisia havaintotietoja tarvitaan muun muassa vesistöjen säännöstelyssä ja tulvien torjunnassa, vesiensuojelussa sekä alan tutkimuksessa. Viranomaiset käyttävät Vaisalan sääasemia myös metsien ja muiden maa-alueiden valvonnassa ja suojelussa.

Luotettavaa tietoa ilmakehän tilasta tutkimushankkeisiin

Maapallon ilmakehää mitataan ja tutkitaan monissa kansainvälisissä meteorologisissa ja klimatologisissa tutkimushankkeissa, joiden tavoitteena on edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua.

Salamointitietoa vakuutus- ja energia-aloille

Salamanpaikannustiedot ovat tärkeitä sääpalveluja tuottavien ilmatieteen laitosten lisäksi vakuutus- ja energiayhtiöille. Tiedot ovat vakuutusyhtiöille keskeisiä esimerkiksi korvausvaatimusten käsittelyssä. Energiayhtiöt puolestaan hyödyntävät salamanpaikannustietoja ennakoidakseen iskujen aiheuttamia voimalinjojen huoltotarpeita sekä pitkän aikavälin salamakertymiä määritellessään linjojen suojaustasoja.

Vaisala omistaa Yhdysvallat kattavan salamapaikannusverkon ja ylläpitää sen lisäksi Kanadan salamapaikannusverkkoa.

 


Linkit

Case: Vaisala auttaa Chicagoa valmistautumaan lumentuloon

Tutustu tieolosuhteiden ja -sään mittaukseen.

Case: Vaisala uudisti Kanadan synoptisen yläilmakehän luotausverkon

Kanadan ilmatieteenlaitos vastaa säähavaintojen tekemisestä ja sääennusteiden toimittamisesta miltei neljän miljoonan neliömailin suuruisella alueella.

Säähavaintolaitteet Vaisalan kotisivuilla

Lue lisää Vaisalan säähavainnoista.