1. Emoyhtiön tilinpäätöksen laadintaperiaatteet

 

Vaisala Oyj:n tilinpäätös on laadittu Suomen kirjanpitolain mukaisesti (FAS). Tilinpäätösten erät on arvostettu alkuperäisen hankintamenon perusteella, ellei alla olevissa laatimisperiaatteissa ole muuta kerrottu. Niissä ei ole otettu huomioon arvonkorotuksia, ellei niistä ole erikseen mainittu.

Pysyvät vastaavat
Käyttöomaisuuden tasearvot perustuvat alkuperäisiin hankintamenoihin, vähennettynä kertyneillä poistoilla, lukuunottamatta Vantaan toimisto- ja tehdas kiinteistöä, johon on tehty arvonkorotuksia vuosina 1981-1988 yhteensä 5,7 milj. euroa. Tehtyjen arvonkorotusten jälkeenkin kiinteistöjen kirjanpitoarvo alittaa merkittävästi kiinteistöjen käyvän markkina-arvon. Itse valmistetun käyttöomaisuuden hankintamenoon sisältyy myös osuus valmistustyölle kohdistettavista kiinteistä menoista. Käyttöomaisuuden hankintamenoon ei sisälly korkomenoja. Käyttöomaisuuden suunnitelman mukaiset poistot lasketaan tasapoistoina ja ne perustuvat omaisuuden arvioituun taloudelliseen pitoaikaan. Maa-alueista ei tehdä poistoja. Arvioidut taloudelliset pitoajat eri hyödykeryhmille ovat:

Aineettomat oikeudet
3 – 5 vuotta
Rakennukset ja rakennelmat5 – 40 vuotta
Koneet ja kalusto3 – 10 vuotta
Muut aineelliset hyödykkeet5 – 15 vuotta

Vaihto-omaisuus
Vaihto-omaisuus esitetään hankintamenon tai sitä alemman jälleenhankinta- tai todennäköisen myyntihinnan määräisenä. Hankintamenoon on sisällytetty välittömän hankintamenon lisäksi myös osuus hankinnan ja tuotannon välillisistä kustannuksista. Hankintameno määritetään keskimääräisenä hankintamenona.

Rahoitusomaisuusarvopaperit
Rahoitusomaisuusarvopaperit sisältävät kassavarojen lyhytaikaisesta sijoittamisesta muodostuvat korkorahastosijoitukset, jotka arvostetaan käypään arvoon. Käypä arvo on määritetty toimivilla markkinoilla julkaistujen hintanoteerausten, eli tilinpäätöspäivän ostonoteerausten pohjalta. Käyvän arvon muutoksista johtuvat sekä realisoitumattomat että realisoituneet voitot ja tappiot kirjataan tuloslaskelmaan sillä kaudella, jonka aikana ne syntyvät.

Valuuttamääräiset erät
Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat kirjataan kirjanpitoon tapahtumapäivän kurssiin. Valuutta- määräisten saamisten ja velkojen muuntamisessa on käytetty tilinpäätöspäivän Euroopan keskuspankin noteeraamia kursseja. Myyntisaamisten ja ostovelkojen muuntamisesta syntyvät kurssierot, samoin kuin muut kurssivoitot ja tappiot, kirjataan kurssieroiksi rahoitustuottojen ja -kulujen ryhmään.

Eläkekulut
Eläkekulut on esitetty noudattaen Suomen lainsäädäntöä. Emoyhtiön henkilöstön lisä eläketurva on vakuutettu Vaisalan Eläkesäätiö s.r:ssä (suljettu 1.1.1983). Säätiön eläkevastuu on katettu täysimääräisesti.

Tutkimus- ja kehitysmenot
Tutkimus- ja kehitysmenot on kirjattu sen tilikauden kuluiksi, jolloin ne ovat syntyneet lukuunottamatta kone- ja laitehankintoja, jotka poistetaan suunnitelman mukaisesti viidessä vuodessa.

Tuloverot
Tuloverot koostuvat tilikauden veroista ja laskennallisista veroista. Tilikauden verot sisältävät tilikauden tulosta vastaavat arvioidut verot sekä aikaisempien tilikausien verojen oikaisut. Laskennallisten verovelkojen ja -saamisten nettomuutos tilikauden aikana kirjataan laskennallisen veron muutokseksi tuloslaskelmaan.

Liikevaihto ja tuloustusperiaatteet
Myydyt tavarat ja tuotetut palvelut
Tuotot tavaroiden myynnistä kirjataan, kun tavaroiden omistamiseen liittyvät merkittävät riskit ja edut ovat siirtyneet ostajalle. Yleensä tuloutus tapahtuu luovutettaessa suorite. Tuotot palveluista kirjataan silloin kun palvelu on suoritettu. Liikevaihtoa kirjattaessa myyntituotoista on vähennetty mm. välilliset verot ja alennukset. Mahdolliset kurssierot kirjataan rahoitustuottojen ja -kulujen ryhmään.

Pitkäaikaishankkeet
Pitkäaikaishankkeen tulot kirjataan tuotoiksi valmistusasteen perusteella, kun hankkeen lopputulos voidaan arvioida luotettavasti. Valmistusaste määritellään kuhunkin hankkeeseen liittyen tarkasteluhetkeen mennessä suoritetusta työstä johtuvien menojen osuutena hankkeen arvoiduista kokonaismenoista tai suoritettujen työtuntien osuutena hankkeen arvioiduista kokonaistyötunneista.

Kun pitkäaikaishankkeen lopputulosta ei voida arvioida luotettavasti, hankkeesta johtuvat menot kirjataan kuluiksi samalla kaudella, kun ne ovat syntyneet ja hankeesta saatavia tuottoja kirjataan vain siihen määrään asti, kun toteutuneita menoja vastaava rahamäärä on saatavissa. Kun on todennäköistä, että hankkeen valmiiksi saattamiseen tarvittavat kokonaismenot ylittävät hankkeesta saatavat kokonaistulot, odotettavissa oleva tappio kirjataan kuluksi välittömästi.

Liiketoiminnan muut tuot ja kulut
Liiketoiminnan muina tuottoina kirjataan omaisuuden myyntivoitot ja muut kuin varsinaiseen varsinaiseen suoritemyyntiin liityvät tuotot kuten vuokratuotot.

Liiketoiminnan muihin kuluihin sisältyvät omaisuuden myyntitappiot ja muut kuin varsinaiseen suoritemyyntiin liittyvät kulut.