Johtoryhmä
Vaisala-konsernissa on johtoryhmä, jonka puheenjohtajana on Vaisala Oyj:n toimitusjohtaja. Jäseninä ovat liiketoiminta-alueiden johtajat sekä konsernin taloudesta ja rahoituksesta, viestinnästä, markkinoinnista, tutkimuksesta, teknologiasta, henkilöstöstä, tietohallinnosta, ja tuotannosta sekä liiketoiminnan kehityksestä vastaavat johtajat.
Johtoryhmällä ei ole lakiin tai yhtiöjärjestykseen perustuvaa toimivaltaa. Johtoryhmä on Vaisala Oyj:n toimitusjohtajan asettama neuvoa-antava elin, jonka tehtävänä on konsernilaajuisten kehityshankkeiden sekä konsernitasoisten periaatteiden ja menettelytapojen käsittely.
Johtoryhmän jäsenet kuvassa
Ylärivi: Walter Dabberdt, Jussi Kallunki, Jouni Lintunen, Ari Meskanen, Scott Sternberg
Keskirivi: Kenneth Forss, Tapio Engström, Lauri Rintanen, Antti Ritvos
Alarivi: Erkki Järvinen, Matti Ervasti, Helena Marjaranta, Kjell Forsèn, Marja Happonen.
Johtoryhmän jäsenet
Walter Dabberdt
Johtaja, Strateginen tutkimus
Syntynyt 1942. Fil.tri, Meteorologia.
Nykyisessä toimessa ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2000. Keskeinen työkokemus National Center for Atmospheric Research (NCAR),1985-2000 ja Stanford Research Institute, 1970-1985.
Hallituksen jäsen Atmospheric Sciences and Climate of the National Academy of Sciences ja CO-LABS Inc., American Meteorological Societyn puheenjohtaja. Hallituksen puheenjohtaja Environmental Prediction in Canadian Cities –yhdistyksessä ja puheenjohtaja External Advisory Committee, NCAR Earth Observing Laboratory. Lisäksi yhteispuheenjohtajuus THORPEX Global Atmospheric research -ohjelman Observing Systems –työryhmässä. Jäsen External Steering Committee for Air Quality Forecasting, Shanghai Meteorological Bureau.
Tapio Engström
Johtaja, liiketoiminnan kehitys
Syntynyt 1963. Ekonomi (laskentatoimi).
Nykyisessä tehtävässä vuodesta 2007. Keskeinen työkokemus: talousjohtaja, Aspocomp-konserni, 2006-2007; talousjohtaja Vaisala-konserni, 2002-2006; talousjohtaja Vaisala Pohjois-Amerikka, 2000-2002; Business Controller, palveluliiketoiminta, Andritz Oy, 1998-2000, talouspäällikkö, Asko Kodinkone Oy, 1994-1998.
Matti Ervasti
Myynti- ja markkinointijohtaja
Syntynyt 1955. FM (kemia).
Nykyisessä tehtävässä ja Vaisalan johtoryhmässä vuodesta 2007. Muu keskeinen työkokemus: Managing Director, Oxford Instuments Analytical Oy; Distribution Director, Oxford Instruments Industrial Analysis.
Luottamustoimi Oxford Instruments Analytical Oy ja Oxford Instrumens Oy:ssä, Non Executive Director.
Kenneth Forss
Johtaja, Vaisala Instruments
Syntynyt 1954. Insinööri.
Toiminut nykyisessä tehtävässsään ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 1991, aiemmin Vaisala Instruments –liiketoiminta-alueen markkinointipäällikkö (1990-1991) ja aluepäällikkö (1988-1989)
Teknologiateollisuus ry:n Liiketoiminta- ja teknologiatyöryhmän jäsen, Teräskonttori Oy:n hallituksen jäsen.
Marja Happonen
Henkilöstöjohtaja
Syntynyt 1957. KTM.
Toiminut nykyisessä tehtävässä vuodesta 1994, johtoryhmän jäsenenä vuodesta 1996. Aiemmin mm. Scribona Oy:n henkilöstöpäällikkönä, 1989-1994.
Ilmatieteen laitoksen johtokunnan jäsen, Hoiva Oy:n hallituksen jäsen.
Erkki Järvinen
Johtaja, Vaisala Measurement Systems
Syntynyt 1960. Diplomi-insinööri.
Toiminut johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2000 ja nykyisessä tehtävässä vuodesta 2005. Aiemmin johtajana Vaisalan Soundings-divisioonassa vuosina 2002-2004, ja liiketoimintaryhmän päällikkönä 1998-2002. Rados Oy:ssä tuotekehityspäällikkönä 1997-1998 ja Instrumentarium Oy Imaging’issa 1990-1997.
Jussi Kallunki
Tietohallintojohtaja
Syntynyt 1956. Diplomi-insinööri.
Nykyisessä tehtävässä vuodesta 2000. Aiempi keskeinen työkokemus: tietohallintopäällikkö, Outokumpu Technology Oy, 1998-2000, eri päällikkötehtävissä Outokumpu Engineering Services Oy:ssä 1990 – 1998.
Jouni Lintunen
Talousjohtaja
Syntynyt 1971, Diplomi-insinööri.
Nykyisessä tehtävässä ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2006. Aiemmin Vaisalassa Business Controllerina, 2001-2006, ja USA:n tytäryhtiön Taloussuunnittelijana 1999-2001, sekä taloussuunnittelijana Suomessa 1998-1999.
Helena Marjaranta
Viestintäjohtaja
Syntynyt 1963. FM (englantilainen filologia, viestintä ja organisaatiopsykologia).
Nykyisessä tehtävässä ja johtoryhmän jäsen vuodesta 2007. Aiempi keskeinen työkokemus: Viestintäjohtaja, Radio Access-liiketoimintayksikkö, Nokia Siemens Networks, 2006-2007; vanhempi viestintäpäällikkö, konserniviestintä, Nokia Oyj 2005-2006. Viestinnän päällikkötehtäviä Nokia Networks –liiketoimintaryhmässä 1999–2005 ja muutos- ja henkilöstökonsulttina Neste Oyj:ssä 1991-1999.
Ari Meskanen
Teknologiajohtaja
Syntynyt 1963. Diplomi-insinööri, eMBA
Nykyisessä tehtävässä ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2007. Aiemmin Vaisalan luotausliiketoimintayksikön päällikkönä, Saksan tytäryhtiön toimitusjohtajana, sekä tuotepäällikkönä. Instrumentarium Oy:ssä tuotekehityspäällikkönä.
Lauri Rintanen
Johtaja, Operations
Syntynyt 1955. Diplomi-insinööri.
Nykyisessä tehtävässä ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2007. Aiemmin toimitusjohtaja JOT Automation Oyj:ssä 2006 - 2007; johtaja, toimitusketju ja teknologia, Uponor Oyj, 2004 - 2006; johtaja, toimitusketju, laatu ja asiakassuhteet, Nokia Multimedia, 2001-2004. Erilaisia tuotantoon ja laatuun liittyviä johtotehtäviä Nokian eri yksiköissä vuosina 1989 – 2001.
Antti Ritvos
Johtaja, Vaisala Solutions
Syntynyt 1953, DI, LuK (fysiikka ja tähtitiede).
Nykyisessä tehtävässä ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2007. Aiemmin varatoimitusjohtajana Mercuri Urvalissa vuosina 2005-2007. Muu keskeinen työkokemus useista eri tehtävistä General Electric Corp. (GE)/ Instrumentarium Oyj:ssä 1986-2004, viimeksi varatoimitusjohtaja, Global technology/GE Healthcare IT.
Hallituksen jäsenyydet Oy Sten Ab:ssä, Wristop Oy:ssä ja URSA r.y:ssä.
Scott J. Sternberg
Johtaja, Vaisala Services
Syntynyt 1964. FM (fysiikka).
Nykyisessä tehtävässä ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2007. Aemmin Vaisalan Salamanpaikannuspalvelut-liiketoimintayksikön päällikkönä 2004-2007, jota ennen useissa eri päällikkötason tehtävissä, viimeksi liiketoiminnan kehityspäällikkönä Roper Industries-Photometrics’issa, 1992-2004.
Vaisalan johtoryhmä, uusimmat tiedot
Vuosikertomus esittää tilanteen 31.12.2007. Tutustu viimeisimpiin tietoihin ja henkilökuviin kotisivuillamme.

Tiedostopankki
Tulosta
in English