Print E-mail |
|
Miten luonnehtisitte vuotta 2005 Vaisalan osalta?
2005 oli hyvä vuosi Vaisalalle. Liikevaihto kasvoi 11% ja tulos lähes 20%. Välissä oli pari heikompaa vuotta, nyt kysyntä kääntyi taas kasvuun. Sisäiset tehostamistoimet vaikuttivat myös positiivisesti tulokseen.
Miltä vuoden 2006 näkymät vaikuttavat? Jatkuuko sama kehitys?
Hyvän kasvun jälkeen emme silti uskalla lupailla liikaa. Siksi ennuste vuodelle 2006 on vuoden 2005 tasoa. Taivaalla on joitakin pilviä. Mm. USA:n ja Saksan kansantalouksien heikkeneminen aiheuttaa hieman huolta.
Sään ääri-ilmiöt, kuten tsunamit ja hurrikaanit, ovat puhuttaneet viimeaikoina. Miten tämä vaikuttaa Vaisalan liiketoimintaan?
Kansallisten sääpalvelujen yksi tehtävä on varoittaa epänormaalista säästä, joka voi olla vaarallista ihmisille ja omaisuudelle. Vaisala toimittaa laitteet sääilmiöiden mittaamiseen, ja niiden pohjalta tehdään ennusteet. Kun ääri-ilmiöitä tapahtuu, nousee myös aina esiin kysymys siitä ovatko mittalaitteistot kunnossa ja ajantasalla. Pienellä viiveellä tämä generoi Vaisalalle uutta liiketoimintaa.
Vaisala on tullut tunnetuksi johtavana ympäristönmittauksen laitteistojen toimittajana. Onko näkyvissä uusi trendejä säänmittauksen alueella?
Täsmäsääpalvelu on selvä tulevaisuuden trendi. Säätä voidaan ennustaa entistä tarkemmin sekä paikan että ajan suhteen. Lähiennusteiden parantaminen on vahvasti agendalla, ja monelle säätiedon käyttäjälle se on itse asiassa tärkeämpää tietoa kuin perinteiset useamman päivän ennusteet. Nykymedioiden, kuten Internetin ja matkapuhelinten avulla tieto saadaan käyttäjille nopeasti. Olemme panostaneet voimakkaasti osaamiseemme tällä alueella, ja olemme valmiita toimintaan kun kysyntä lähtee kasvuun.
Mitkä ovat Vaisalan liiketoiminnan driverit?
Kansantalouksien kehitys on yksi tärkeä seikka. Suuri osa asiakkaistamme on julkisella sektorilla, jonka tekemät sijoitukset riippuvat pitkälti siitä kuinka paljon verotuloja saadaan. Asiakkaitten jatkuva tarve parantaa palveluaan on toinen tärkeä driveri, esimerkiksi juuri ääri-sääilmiöiden parempi ennustaminen on vahva vaikutin.
Globalisaatio pakottaa yrityksiä jatkuvasti tehostamaan toimintaansa. Myös Vaisala on ulkoistanut toimintojaan. Onko tämä nyt pysyvä trendi?
Kun globalisaatio etenee, myös verkottuminen yritysten välillä lisääntyy. Vaisala on ollut tässä verkottumisessa mukana jo kauan. Haemme sellaisia kumppaneita ja sijoitumme sellaisiin paikkoihin, jotka tarjoavat liiketoimintaetua joko kustannus- tai osaamissyistä. Vaisala on globaali toimija, joten meillä ei ole toimipaikkojen suhteen preferenssejä. Toiminnan siirto on osa normaalia jatkuvaa liiketoiminnan kehittämistä. Yritysten on toimittava proaktiivisesti varmistaakseen kilpailukykynsä. Niin teemme mekin.
Hintakilpailu on todella veristä lähes kaikilla talouden alueilla. Mikä on tilanne Vaisalan markkinoilla?
Ehkä ei aivan yhtä veristä kuin joillain muilla aloilla, mutta kyllä me taistelemme jatkuvasti - myös hinnoilla. Mutta vielä kustannuksiakin enemmän taistelemme tuotteiden suorituskyvyllä. Kustannuksia vastaan taistellaan varmasti kaikilla aloilla.
Kasvu on tärkeä globaalin liiketoiminnan edellytys. Vaisala on taas kasvu-uralla. Entä jatkossa, minkälaisia liikevaihdon kasvunäkymät ovat tällä hetkellä?
Vaisalan tavoitteena on aina ollut kasvaa toimialan kysynnän kasvua nopeammin. T'ämän tavoitteen saavuttaminen on ollut haasteellista viime vuosina, mutta 2005 oli liikahdus oikeaan suuntaan. Uskon, että juuri täsmäsää ja lähiennustaminen avaa Vaisalalle todellisen kasvun mahdollisuuden jatkossa. Olemme valmistautuneet tähän hyvin.
Miten kiteyttäisitte Vaisalan nykyisen strategian?
Meillä on voimakas fokusoituminen asiakaskunnassa. Pyrimme globaaliin markkinajohtajuuteen kaikilla toimialoillamme, ensisijaisesti teknologian keinoin. Tuotejohtajuus on avainasemassa. Arvolupauksemme kattaa innovaatiot, luotettavuuden ja asiakkaiden ongelmien ratkaisun. Meillä on kolme divisioonaa jotka ovat järjestäytyneet liiketoimintamalli-spesifisellä tavalla. Jokainen liiketoimintamalli optimoidaan kyseisen liiketoiminnan edellyttämällä tavalla, ja toimintaa parannetaan jatkuvasti. Lisäksi hyödynnämme gloobaleja maailmanluokan partnereita. Meillä on huippuosaamista ja luotettava tiimi.